Kenellä kynsipsoriaasi ilmenee?

Kuka tahansa voi saada psoriaasin kynteen, mutta yleensä tauti kehittyy varhaisaikuisilla. Miehet ja naiset voivat yhtä todennäköisesti altistua taudille, eikä etnisyydellä ole myöskään merkitystä. Enemmistöllä ihmisistä, kenellä on kynsipsoriaasi, ilmenee myös oireita ihossa. On mahdollista, että oireet ilmenevät ainoastaan kynsissä. Kynsipsoriaasi ilmenee noin 50 prosentilla ihopsoriaasista ja 80 prosentilla nivelpsoriaasista kärsivistä ihmisistä. Ei ole tiedossa minkä vuoksi vain tietyille psoriaasista kärsiville henkilöistä ilmenee oireita kynsiin. Todennäköisesti tauti on peräisin perintö– ja ympäristötekijöiden seurauksena. Kynsipsoriaasi ei ole tarttuvaa, joten sitä ei voi koskettamalla levittää muihin henkilöihin.

Psoriaasi kynsissä – perinnölliset syyt

Psoriaasi on perinnöllinen tauti, jos tauti kulkee suvussa, on todennäköistä sairastua taudille itse. Taudin kantaminen ei kuitenkaan aina tarkoita, että tauti kehittyy elimistössä. Jossain tapauksissa tauti jää kokonaan tarttumatta tiettyyn sukupolveen. Uskotaan, että noin 10 % väestöstä esialtistuu taudille, mutta vain 2-3%:lla tauti kehittyy niin, että se ilmenee kantajalla. 

Kynsipsoriaasin “laukaisijat”

Kynsipsoriaasille on olemassa useita sen kehittymisen laukaisevia syitä, jolloin oireet vaihtelevat tapauskohtaisesti. Jollain ihmisillä laukaisevat tekijät esiintyvät useammin, kun taas jotkut ihmiset voivat olla vuosia kärsimättä niistä ollenkaan.

  • Stressi. Monilla ihmisillä ensimmäiset psoriaasin oireet ilmenevät kovan stressin aikana. On myös yleistä, että stressi on seurausta psoriaasista eli vaikutus on molemminpuolinen. Stressin lievittämiseen on erilaisia tekniikoita, kuten jooga, meditaatio, tai chi tai pitkät kävelyt.
  • Loukkaantuminen. Psoriaasin voi laukaista ihoon kohdistunut loukkaantuminen tai vamma, esimerkiksi rokotus, auringonpolte tai haavat.
  • Lääkitys. Tietyt lääkitykset voivat laukaista tai pahentaa psoriaasin oireita. Näitä lääkkeitä ovat psykiatrisiin sairauksiin, malariaan, verenpaineeseen, sydänsairauksiin ja niveltulehduksiin käytettävät lääkkeet.
  • Tulehdus. Kurkkukivun on todettu laukaisevan psoriaksen lapsilla. Muita aiheuttavia tulehduksia ovat korvakipu, keuhkoputkentulehdus, angiina ja hengitystietulehdukset.
  • Muut. Tupakointi ja alkoholin käyttö ovat todettu lisäävän psoriaasin riskiä.

Olemalla mahdollisimman tietoinen yllä mainituista psoriaasin laukaisijoista, vähentää tämä riskiä niiden ilmentymiseen. Tällä hetkellä psoriaasiin ei ole hoitokeinoa, mutta kynsipsoriaasin kiihtyessä oikea hoito auttaa hallitsemaan tulehdusta tehokkaasti.

Nalox – Kolmivaikutteinen apu kynsisieneen

Nalox hoitaa ja ehkäisee kynsisientä, vähentää kynnen värjäytymiä sekä vahvistaa ja tasoittaa kynnen pintaa

Kynsipsoriaasin hoito

Kynsipsoriaasia on haastavaa hoitaa, mutta kynnen kynnen ulkonäköä ja toimintaa voi parantaa hoidon avulla.

Nalox – Ainutlaatuinen,
kolmitehoinen apu kynsisieneen

Nalox hoitaa ja ehkäisee kynsisientä, vähentää kynnen värjääntymistä ja vahvistaa sekä silottaa kynnen pintaa. Näkyviä tuloksia jo viikossa.

Lue lisää