Paksuuntunut kynsi – yleinen kynsisienen merkki

Monien mielestä paksut kynnet ovat lähinnä kosmeettinen ongelma, joka yksinkertaisesti sivuutetaan tai yritetään peittää.

Paksut kynnet voivat kuitenkin olla merkki kynsisienestä, joka on yleinen vaiva, joka vaatii hoitoa. Hoitamattomana paksuuntuneet kynnet voivat olla vaikeasti siistittävissä ja ne voivat tuntua epämiellyttäviltä kengissä käveltäessä. Paksuuntuneet kynnet ovat myös rumannäköiset ja voivat aiheuttaa nolouden tunnetta ja heikentää elämänlaatua.

Paksuuntuneet tai ylikasvaneet kynnet, joiden lääketieteellinen nimitys on onychauxis – ovat yleinen vaiva, jota esiintyy joko varpaankynsissä tai sormien kynsissä. Paksuuntuneista kynsistä voivat kärsiä kaikki, mutta vaiva on kuitenkin yleisempi iäkkäämmillä, kuin nuorilla ihmisillä. Myös perinnölliset tekijät voivat lisätä riskiä paksuuntuneisiin kynsiin.

Kynsien ylikasvun lisäksi paksuuntuneet kynnet voi aiheuttaa kynsien haurastumista ja kynsien värimuutoksia. Kynnet voivat myös menettää läpikuultavuutensa, ja jos kynnet jätetään siistimättä, voivat kynnet myös murentua tai katketa kasvaessaan.

Mistä paksuuntuneet kynnet johtuvat?

  • Kynsisieni. Paksuuntuneet kynnet voivat olla kynsisienen oire, sekä riskitekijä. Suurimman osan kynsisieni-infektioista aiheuttaa dermatofyytti – ihosieni, joka kasvaa kynnen alla aiheuttaen kynnen paksuuntumista, sekä toisinaan kynnen höllentymistä/irtaantumista kynsipedistä. Sieni viihtyy ja lisääntyy lämpimässä ja kosteassa ympäristössä. Sieni-infektiot ovat tarttuvia. Myös hiiva ja home saattavat aiheuttaa kynsisieni-infektion.
  • Kynsipsoriaasi. Psoriaasis on krooninen vaiva, joka aiheuttaa ihoon punaisia läikkiä, sekä hilseilyä. Sairaus vaikuttaa myös usein kynsiin, muodostaen kuollutta ihosolukkoa kynnen ympärille aiheuttaen ärsytystä ja kynnen paksuuntumista. Muita kynsipsoriaasin oireita ovat kynsilevyn kuoppaisuus, viivat, värjääntymät ja kynnen irtoaminen.
  • Vamma. Varpaan kolauttaminen oveen tai umpinaisissa kengissä urheillessa tapahtuva loukkaantuminen voivat aiheuttaa paksuuntuneen kynnen (onychauxis), usein kynsi palautuu ennalleen parannuttuaan. Kevyt, jatkuva vamma, johtuen esimerkiksi liian ahtaiden kenkien pitämisestä voi myös aiheuttaa kynnen paksuuntumista. 
  • Huono verenkierto. Jos varpaiden ja sormien verenkierto on heikentynyt, kynsi ei välttämättä saa tarpeeksi vaadittua ravintoa kasvaakseen normaalisti. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi iäkkäämmät ihmiset, sekä diabeetikot, joilla usein on heikentynyt verenkierto, kärsivät muita useammin paksuuntuneista kynsistä.
Paksuuntunut kynsi

Paksujen kynsien hoito

Hoitotoimenpiteet riippuvat kynnen paksuuntumisen syystä. Vaihto tilavampiin kenkiin ja kynsien säännöllinen siistiminen voi helpottaa kipua ja antaa kynnelle kauniimman ulkonäön. Liikunta vauhdittaa verenkiertoa varpaissa ja sormissa. Jos syynä paksuuntuneihin kynsiin on kynsisieni tai kynsipsoriaasi, joudut mahdollisesti hoitamaan myös taustalla olevaa sairautta. Älä jätä oireita huomiotta – mitä aiemmin aloitat hoidon, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on onnistua.

Lievistä kohtalaisiin kynsisienitulehduksiin voit aluksi kokeilla paikallishoitona itsehoitotuotetta. Nalox on paikallishoito, jonka on osoitettu tehoavan sekä kynsisienen, että kynsipsoriaasin hoitoon. Kynsisienen hoito on haastavaa ja sormien kynsissä olevan kynsisienen täydelliseen paranemiseen saattaa kulua jopa puoli vuotta ja varpaankynsissä paraneminen voi kestää jopa kokonaisen vuoden. Nalox on kliinisesti testattu itsehoitovalmiste, joka eliminoi tyypillisesti kynsisientä aiheuttavan sienen fyysisellä antifungaalisella vaikutuksella. Nalox-tuotteessa on myös keratolyyttinen vaikutus, joka hellävaraisesti pehmentää kynnen pintaa ja poistaa vahingoittunutta kynsikudosta. Tuloksena ovat tasaisemmat ja vähemmän paksuuntuneet kynnet ja Nalox-hoidon ensimmäiset tulokset näkyvät usein jo kahden viikon jälkeen. Vaikeammissa kynsitulehduksissa paikallishoito ei välttämättä ole riittävä ja lääkärisi saattaa ehdottaa hoitokeinoksi suunkautta otettavia lääkkeitä, kynnen poistamista tai laserhoitoa. Huolimatta siitä, että kynsipsoriaaseen ei ole tällä hetkellä hoitokeinoa, voidaan hankalampia tapauksia hoitaa lääkärissä.


Lähteet:


Kynsisieni urheilijoilla

Kynsisieni on yleisempi urheilijoilla. Mitkä ovat urheilijoiden riskitekijät?


Kynsipsoriaasi

Noin puolella psoriaasista kärsivillä kehittyy kynsipsoriaasi. Mitkä ovat sen syyt ja seuraukset?

Nalox – Ainutlaatuinen, kolmitehoinen apu kynsisieneen

Nalox hoitaa ja ehkäisee kynsisientä, vähentää kynnen värjääntymistä ja vahvistaa sekä silottaa kynnen pintaa. Näkyviä tuloksia jopa kahdessa viikossa.

Lue lisää